Nettilompakko käyttöön kasinoilla
Nettilompakko, e-lompakko, e-wallet… Nettilompakosta näkee käytettävän esimerkiksi näitä edellä mainittuja termejä. Nettilompakoiden suosio on todella suurta ympäri maailman, myös Euroopassa. Meillä Suomessa nämä verrattomat palvelut eivät kuitenkaan ole saavuttaneet vielä järin suurta suosiota.
Asiaan voisi kuvitella tulevan muutos viimeistään siinä vaiheessa, jos ja kun Suomen nykyinen hallitus päättää rajoittaa ulkomaisille kasinoille tallettamista. Tähän on toki vielä aikaa, eikä mikään ole varmaa. Parhaat nettilompakot tuovat sinulle käytön myötä rahanarvoisia etuja, ja siksi niihin kannattaakin tutustua jo nyt!
Mikä nettilompakko on?
Nettilompakko on verkossa toimiva, turvallinen ja äärimmäisen kätevä rahansiirtopalvelu. Rahansiirrot jäävät vain harvoissa tapauksissa nettilompakon ainoaksi toiminnallisuudeksi.
Useimmissa lompakoissa on paljon muitakin toimintoja, mutta toki pääasiallinen funktio lompakolla on rahan säilyttäminen ja sen käyttäminen lompakon kautta.
Monet maailmalla toimivat nettilompakot ovat valitettavasti maakohtaisia, eikä kaikkia niistä voi siis käyttää meillä Suomessa.
Miten nettilompakko toimii?
Nettilompakko on perusidealtaan varsin simppeli. Sinun tulee avata itsellesi tili nettilompakkoa tarjoavaan palveluun. Kun se on auki, voit siirtää lompakkoosi rahaa esimerkiksi verkkopankista tai maksukortilta.
Tämän jälkeen voit siirtää rahaa nettilompakosta esimerkiksi kaverien kesken nopeasti ja vaivattomasti – tavallisesti myös täysin maksuttomasti. Voit myös käyttää nettilompakkoa ostosten ja talletusten sekä nostojen tekemiseen.
Mistä tunnistan parhaat nettilompakot?
Parhaat nettilompakot ovat toimituksemme mielestä tietenkin sellaisia, joita voit käyttää suoraan Suomesta käsin, ja jotka käyvät nettikasinoille tallettamiseen.
Näiden kahden piirteen merkitys tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan nykyisestä, sillä mikäli hallituksen lakimuutos menee eduskunnassa läpi, ei Suomesta voi enää tehdä talletuksia tai nostoja kasinoille perinteisillä maksumenetelmillä.
Parhaat nettilompakot ovat myös sellaisia, joissa on muitakin ominaisuuksia, kuin pelkät rahansiirrot.
Pelaajien keskuudessa suosituin ja paras nettilompakko on joko Skrill tai Neteller. Nämä molemmat ovat myös suomalaisten pelaajien käyttämiä. Euroopassa näitäkin suositummaksi nettilompakoksi on sen sijaan kohonnut todella lyhyessä ajassa palvelu nimeltä Revolut.
Uusinta uutta nettilompakkojen saralla edustaa nimenomaan nettikasinoille käyttöön luotu MuchBetter. Maailmanlaajuisesti tunnetuin nettilompakko on kiistatta PayPal.
PayPalin haittapuolena nettikasinoiden suhteen on vain se, ettei se ole käytössä kovinkaan monella sivustolla.
Turvalliset nettilompakot
Olennaista käytön aloittamisessa on se, että valitsemasi nettilompakko on varmuudella turvallinen. Kuten aina rahaan liittyen, myös nettilompakkojen osalta tulee siis tietenkin olla varovainen.
Mihin tahansa palveluun ei siis kannata rahojaan alkaa siirtämään. Edellä mainitut viisi nettilompakkoa ovat takuulla luotettavia, joten suosittelemme sinua käyttämään jotakin niistä.
Mistä me sitten tiedämme, että mainitsemamme nettilompakot ovat oikeasti turvallisia? Jokainen nettilompakko käyttää toiminnassaan useita erilaisia suojausmenetelmiä.
Palvelimet, joita palveluissa käytetään, ovat moneen kertaan salatuissa sijainneissa. Sivustot käyttävät SSL-suojausta. Lisäksi yksikään nettilompakon asiakas ei pysty käyttämään nettilompakkoaan kunnolla, ennen kuin henkilöllisyys on vahvistettu.
Henkilöllisyyden vahvistaminen nettilompakossa
Kun haluat aloittaa nettilompakon käytön, tulee sinun ensin siis avata tili palveluun. Se vie aikaasi vain muutaman minuutin, jos sitäkään. Ensimmäiseksi ilmoitat nettilompakolle muutamia henkilötietoja. Nämä ilmoitettuasi saatkin jo tilisi auki.
Nettilompakoilla voi olla erilaisia asiakkuuksia: ensimmäinen ja yksinkertaisin taso on tyypillisesti täysin maksuton, ja parempia palveluja toivovat voivat halutessaan ottaa maksullisia versioita käyttöönsä.
Oli valitsemasi ohjelma mikä tahansa, tulee sinun vahvistaa henkilöllisyytesi. Jos olet aikaisemmin avannut tilejä nettikasinolle, tunnistat prosessin varmasti.
Turvallinen ja näin siis myös paras nettilompakko edellyttää sinulta tiettyjä asiakirjoja, ja vasta nämä lähetettyäsi saat lompakon kaikki ominaisuudet, kuten rahan vastaanottamisen käyttöösi. Asiakirjoja, joita nettilompakko voi sinulta pyytää, ovat mm.
- kuva passista
- kuva esimerkiksi laskusta, jossa näkyy osoitteesi ja nimesi
- tiliote tai maksukortin lasku
Ennen kuin rahaa voidaan siirtää nettilompakkoosi, edellyttävät useimmat palvelut myös sitä, että teet ensin pienen rahansiirron (tyypillisesti alle 10 senttiä) nettilompakkoon. Saat tuon rahansiirron takaisin, kun tili on vahvistettu.
Miksi käyttää nettilompakkoa?
Toistaiseksi suomalaisilla pelaajilla ei periaatteessa ole mitään erityistä syytä käyttää nettilompakkoa. Meillä pankkilaitokset toimivat nopeasti ja turvallisesti, eikä tilin avaamisessa tavallisesti ole mitään ongelmia.
Monessa Euroopan maassa tilanne on varsin toisenlainen, emmekä tämän valossa lainkaan ihmettele sitä, että nettilompakko on yhä useamman eurooppalaisen valinta.
Kuten olemme jo tässä artikkelissa muutamaan otteeseen maininneet, voi nettilompakko olla suomalaiselle pelaajalle enemmän kuin tarpeen jo varsin pian.
Mikäli hallituksen kaavailema lakimuutos näet menee läpi, et välttämättä voi enää jatkossa tehdä talletuksia tai kotiutuksia ulkomaiselle nettikasinolle suomalaisten pankkien kautta.
Tämä merkinnee siis sitä, että verkkopankista ja maksukorteilta tehtävät rahansiirrot estetään. Pelaaminen ei silti tämänkään jälkeen ole laitonta, joten voit tehdä talletukset jatkossa esimerkiksi juuri nettilompakolla.
Koska useimmat nettilompakot sisältävät myös maksukorttiominaisuuden, ei sinun siis käytännössä tarvitse “kierrättää” voittorahoja kotimaisella pankkitilillä tai maksukortilla lainkaan.
Sen sijaan voit ottaa käyttöön kätevän maksukortin, joka useimmissa tapauksissa on nettilompakkoosi liitetty MasterCard, joka käy maksuvälineenä myös Suomessa.
Muita syitä ottaa nettilompakko käyttöön ovat mm.
- muut loistavat ominaisuudet, kuten etujen kertyminen ja erikoistarjoukset yhteistyökumppaneiden palveluihin, sekä oma maksukortti
- palvelun helppous ja turvallisuus
Näin nettilompakko talletus tehdään
Okei, olet siis ottanut nettilompakon käyttöösi, onnittelut siitä, olet tehnyt loistavan valinnan! Seuraavaksi olisi aika ottaa nettilompakko käyttöön myös nettikasinoilla. Iloksesi voimme kertoa, että useimmat perinteisellä tavalla toimivat netticasinot hyväksyvät sekä Skrillin että Netellerin talletuksille.
Jos tarkoituksenasi on käyttää nettilompakkoa nimenomaan suosikkikasinolla, kannattaa toki vielä ennen lompakon valitsemista tarkistaa, että se käy varmasti kasinollesi.
- Kirjaudu ensin pelitilillesi.
- Siirry sitten kassalle.
- Valitse käyttämäsi nettilompakko ja syötä kasinolle haluttu talletussumma.
- Anna nettilompakkosi tunnukset ja hyväksy rahansiirto.
- Rahat näkyvät pelitililläsi heti, ja voit käyttää ne välittömästi.
Nettilompakko kotiutus
Nettilompakkoon tehtävä nosto on monessa suhteessa useimpia muita maksutapoja parempi vaihtoehto! Heti, kun nettikasino on käsitellyt nostopyyntösi, siirretään rahat suoraan nettilompakkoosi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat rahat käyttöösi jopa alle vuorokaudessa!
Toisaalta jos haluat siirtää rahat nettilompakosta pankkitilillesi, joudut odottamaan muutaman arkipäivän. Tämän odotusajan saat skipattua, kun sinulla on käytössäsi lompakkoon liitetty MasterCard. Sellaisen paras nettilompakko käyttöösi tarjoaa!
Voittojen verotus riippuu siitä, millä nettikasinolla pelaat. Jos olet voittanut rahat kasinolta, jolla on ETA-maasta saatu lisenssi, ei sinun tarvitse maksaa voitoista veroja, sillä verovapaat nettikasinot mahdollistavat voitot puhtaana käteen.
Mikäli valitsemasi nettikasino sen sijaan toimii esimerkiksi Curacaon lisenssillä, tulee sinun ilmoittaa voitoista verottajalle. Tähän nettilompakko ei siis vaikuta mitenkään,
Nettilompakot ja bonukset kasinoilla
Miinuspuoli, ja käytännössä ainoa sellainen, nettilompakon käytössä on kasinobonukset. Niitä ei nimittäin useimmat nettikasinot ainakaan tällä hetkellä anna, jos teet talletukset nettilompakolla.
Tätä perustellaan pääasiassa rahanpesun estämiseen liittyvillä käytännöillä. Periaatteessa voimme ymmärtää tämän, mutta toisaalta emme siltikään.
Okei, on totta, että nettilompakon avaaminen ei vaadi pankissa tunnistautumista henkilökohtaisesti, mutta toisaalta kuva passista ja muut dokumentit kyllä todistavat henkilöllisyyden luotettavasti nekin.
Jos bonustarjoukset ovat sinulle kovin tärkeitä, ei sinun kannata käyttää nettilompakoita. Mielestämme bonuksia ja muita etuja huomattavasti tärkeämpää pitkässä juoksussa on kuitenkin se, että rahansiirrot hoituvat turvallisesti ja nopeasti kerta toisensa jälkeen.
Uskomme myös, että jatkossa nettilompakot kehittelevät lisää omia sisäisiä järjestelmiään, joiden myötä entistä parempia etuja on tiedossa ainakin sitten itse lompakon käyttämisestä, jos ei nettikasinoilta.
Yhteenveto
Nettilompakko on loistava vaihtoehto nettikasinoille tallettamiseen. Parhaat nettilompakot ovat käytössä turvallisia, nopeita ja tarjoavat asiakkaalle loistavia lisäetuja. Lisäedut voivat olla esimerkiksi alennuksia ja muita tarjouksia eri verkkokauppoihin tai muihin palveluihin.
Lisäksi useimmat nykyaikaiset nettilompakot tarjoavat käyttäjilleen mahdollisuuden liittää kätevä maksukortti, yleensä MasterCard, lompakkoonsa. Näin nettilompakon rahat ovat käytössäsi myös muualla kuin verkossa.
Mikäli hallituksen valmistelema lakimuutos astuu todellisuudessa voimaan, nousee nettilompakko maksutapana arvoon arvaamattomaan. Suosittelemme tutustumaan näihin palveluihin siis jo hyvissä ajoin ennakkoon!